tiistai 26. toukokuuta 2015

Kolmen viikon päästä

Arvatkaapas, mitä tapahtuu kolmen viikon päästä? Minä ja äitini olemme matkalla Lontooseen! Niin, vain minä ja oma äitini. Apuaaaaa.

En ole ollut tytöstä kertaakaan erossa yli 12 tuntia (hän ei ole ollut edes missään yökylässä), vaikka hänellä nyt ikää on jo siis yli 2,5 vuotta. Miten siis mahtaa onnistua noin neljän vuorokauden erossa oleminen? Kummallekohan on vaikeampaa? Nyyh. Tyttö on tietenkin kotona isin kanssa sen ajan eli ei joudu olemaan molemmista vanhemmista erosta, mutta silti...

Ihanaa päästä Lontooseen!
Ihanaa saada kerrankin hetki omaa aikaa!
Ihanaa saada viettää kerrankin aikaa äidin kanssa!
Mutta... kyllä se vähän jännittää, millainen ikävä siitä seuraa.

Millaisia kokemuksia muilla on vastaavista tilanteista?

maanantai 25. toukokuuta 2015

Surullisia totuuksia suomalaisista keittiöistä

Eineksiä & pikaruokaa, ei lainkaan tai vain vähän kasviksia, vanhemmat eivät osaa laittaa ruokaa, lapset eivät osallistu ruoanlaittoon, perheissä ei ole lainkaan yhteisiä ruokailuhetkiä, sokeria älyttömiä määriä, ... Tällaista on ikävä kyllä liian monessa suomalaiskodissa. (Tämä merkintä on julkaistu alun perin aiemmassa blogissani, mutta julkaisen tämän nyt uudelleen, kun Kaappaus keittiössä -sarjasta on taas meneillään uusi tuotantokausi.)

Olen välillä katsellut Kaappaus keittiössä -nimistä ohjelmaa, jossa kokki Kari Aihinen vierailee suomalaisissa perheissä laittamassa ruoka-asioita kuntoon. Monille ohjelmassa mukana oleville ihmisille ongelmana on ollut se, ettei ruokaa yksinkertaisesti osata laittaa tai ruoanlaitolle ei löydy mukama aikaa (ja siksi syödään epäterveellisiä eineksiä/pikaruokaa). Monet eivät käytä kasviksia juuri lainkaan. Ehkäpä eniten mieleeni on jäänyt erään nuoren yh-äidin tapaus: hän itse söi ja syötti samalla myös 1,5-vuotiaalle (!) lapsellensa monta kertaa viikossa kebabbia/pizzaa ymv. Samoin myös tällä uusimmalla kaudella ollut Merirastilassa asuvan perheen tapaus oli aika surullinen. Hienoa kuitenkin, että ohjelman myötä perheissä näyttää tapahtuvan selviä muutoksia parempaan.

Tietenkään tv-ohjelmissa ei näy koko totuus perheiden tilanteesta, ja on tietenkin helppoa katselijana kauhistella toisten ruoanlaittoa (Miten kukaan voi syöttää tuollaista ruokaa päivästä toiseen lapsellensa? Miksei tuossa perheessä käytetä juuri lainkaan mitään kasviksia? Miten on mahdollista, ettei tuo henkilö osaa tehdä oikein mitään ruokaa?). On aika ihailtavaa, että kyseiset ihmiset ovat uskaltaneet lähteä sarjaan kaikkien arvosteltavaksi. En itse ole heitä tässä kirjoituksessa tuomitsemassa – syitä tilanteisiin kun voi olla monia (ja apua saatetaan tarvita muuhunkin kuin vain ruoanlaittamistaitojen opetteluun) – mutta kovasti siis toivoisin, että varsinkin kaikissa lapsiperheissä ruokailuihin kiinnitettäisiin huomiota. Usein syytetään kallista ruokaa (ja onkin totta, että ruoka on Suomessa kallista), mutta kyllä juureksia ja muita hevi-osaston tuotteita on mahdollista pienilläkin rahoilla ostella. 

Kyseisessä sarjassa painotetaan hyviä asioita: aitoja oikeita raaka-aineita sekä yhdessä tekemistä ja syömistä. Hyvän ruoan laittamisen ei tarvitse olla paljon rahaa vievää tai vaikeaa. Mielestäni seuraaviin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota omassa keittiössä:

* Lapset mukaan pienestä pitäen. Itse olen tehnyt lapsesta alkaen kotona paljon ruokia ja samaa aion toteuttaa omankin lapseni kohdalla. On aika surullista, jos lapsi ei tunnista edes paprikaa (IL).
* Kasviksia paljon ja monipuolisesti. Perinteistä lautasmallia voi hyvin käyttää pohjana eli että annoksesta vähintään puolet olisi kasviksia (perunoita ei tähän joukkoon lasketa). Itse olen pyrkinyt siihen, että jokaisella aterialla on aina jotakin keitettyä kasvista (esim. parsakaali on yksi oma ja lapseni suosikki) ja/tai jotain tuoretta (esim. porkkanaraastetta, kurkkua, jne.).
* Tee ruoka itse alusta loppuun. Älä osta eineksiä kuin äärimmäisissä hätätilanteissa. Nakkeja ja makkaroita vain toooodella harvoin. Vauvojen purkkiruoat eivät sisällä lisäaineita, mutta minusta oli kivaa tarjota lapsellemme ihan itse tehtyä ruokaa alusta alkaen (marja- ja hedelmäsoseita kyllä silti ostettiin ja vieläkin välillä esim. maustamattoman jogurtin sekaan niitä laitetaan).
* Osta maustamatonta lihaa. Toki joskus voi ostaa valmiiksi marinoitua, mutta kyllähän sen kaupassakin näkee, että suomalaiset ostavat niitä todella usein. Näin ei ole monessa muussa maassa, vaan kaupoissa myydään enimmäkseen maustamatonta...
* Älä totuta lasta (tai edes itseäsi) lisättyyn sokeriin eli älä osta usein esim. maustettuja jogurtteja tai sokeria sisältäviä pikapuuroja/muroja/myslejä. Maustamattomaan jogurttiin voi lisätä marjoja ja hedelmiä; oma suosikkini on banaani sekä tuoreet mustikat tai mansikat.
* Suolaa kohtuudella. Vähäsuolaisuuteen tottuu nopeasti – kokeile vaikka! Makua saa muista mausteista.
* Suosi punaisen lihan sijaan kanaa ja kalaa. Huomioi kuitenkin, että rasvaiset kalat (esim. lohi) keräävät itseensä paljon myrkkyjä, joten niitä ei kannata syödä kovinkaan usein.
* Pidä esim. kerran viikossa kasvisruokapäivä. Esimerkiksi meidän perheen yksi suosikkikasvisruoka on tofu-wokki.
Jos teet pastaruokaa, käytä 100% täysjyväpastaa. Riisistäkin löytyy täysjyvävaihtoehto, mutta riisinkin kohdalla kannattaa suosia kohtuullisuutta.

En väitä, että omillekaan ruokailutottumuksilleni voisi lähellekään kymppiä antaa (esimerkiksi suklaata kuluu liikaa, välillä syön puuron sijaan sokeria sisältäviä muroja, lihaa voisi korvata vieläkin enemmän kasviksilla ja kyllä meilläkin joskus esim. pizzoja syödään). Täydellisyyteen tuskin kenenkään tarvitsee pyrkiä, vaan olennaista on se, että edes suurin osa ruokailuista olisi terveellistä. Jos joskus ei oikeasti ole aikaa tai jaksamista laittaa ruokaa, yksi eines tai pikaruoka ei maailmaa (lue: omaa/perheen terveyttä) kaada.

maanantai 4. toukokuuta 2015

Imetyskertomus

Imetys loppui vuosi sitten pääsiäisenä, kun N oli noin 1,5-vuotias. Tämä kertomus on tuotu vanhasta blogistani.

Ensimmäinen imetys pian synnytyksen jälkeen

Tyttömme syntyi hyväkuntoisena la-su-välisenä yönä lokakuun alkupuolella. Sain tytön heti syntymän jälkeen ihokontaktiin rinnan päälle & vähän myöhemmin oli ensi-imetyksen aika. Olin monesta blogista lukenut siitä, kuinka kätilö on jättänyt vauvan äidille imetettäväksi ilman mitään neuvoja. Melkeinpä näin teki omakin kätilöni: hän käski minut kyljelleen, nosti tytön rinnalle ja kysyi "onko asento hyvä?". Tyydyin toteamaan jotain "kai se on" ja kätilö häipyi. Jonkin ajan kuluttua hän tuli takaisin ja nosti tytön toiselle puolelleni. Tyttö imi onneksi hyvin molemmista rinnoista ja tämän jälkeen hän pukemisten jms. jälkeen nukahtikin.

... ja seuraavat vuodeosastolla (eli miten vauva onnistuttiin saamaan rinnalle pienistä vaikeuksista huolimatta)

Ensimmäinen imetys vuodeosastolla ei ollutkaan ihan niin helppoa, sillä hieman alkukankeutta hommassa tuntui olevan. Tyttö ei suostunut ottamaan nänniä suuhunsa ja soittelin hoitajaa avuksi. Hoitaja yritti asetella tyttöä rinnalle, mutta ei se oikein onnistunut. Hoitaja antoi vinkin, että vaatteiden vähentäminen voisi auttaa ja niinpä riisuttiin tyttö lähes alastomaksi. Ja kappas vaan: se toimi ja neiti viihtyi rinnalla pitkän aikaa (imuotekin oli hoitajan mukaan hyvä). Sunnuntai ja maanantai olikin suurelta osin vain sitä, että imetin (joka muuten aiheutti kivuliaita jälkisupistuksia), ihailin tyttöä miehen kanssa tai yritin nukkua. Ja join & söin. Jano oli aivan järkyttävää ensimmäiset päivät! Normaalisti juon melko vähän, joten olin ihan yllättynyt siitä, että koko ajan vierellä sai olla vesilasi. Tyttö oli muuten koko sairaala-ajan vierihoidossani ja nukuimme samassa sängyssä. En malttanut nostaa tyttöä omaan sänkyynsä, ja perhepedissähän pitkään meillä nukuttiin kotonakin. :) 

Ma-ti -välinen yö osastolla: tyttö itki kuuluvasti nälkäänsä, mutta ei suostunut imemään. Yöhoitaja kävi ihmettelemässä tytön huutoa ja yritti auttaa neitiä rinnalle, mutta huuto vain paheni (ja hormonihuuruissani melkein jo itsekin aloin itkeä). Varovaisesti hoitaja ehdotteli, että "lisämaitoa pullosta voisi kokeilla...". No, minähän olin päättänyt, että lisämaitoa vain pakkotilanteessa ja kieltäydyin, sillä uskoin, että rinnoistani tulisi tarpeeksi maitoa, jos tytön vain saisi imemään. Pelkäsin hieman, että tyttö väsyy itkuunsa pian liikaa eikä enää jaksaisi imeä. Hoitaja ehdotti, että kokeilisin laittaa sokeriliuosta nännille, mikä saattaisi houkutella vauvaa imemään. Lisäksi hän kehotti vaihtamaan imetysasentoa (olin tässä vaiheessa imettänyt vain makuuasennossa). Loppujen lopuksi sokeriliuospisaroilla houkuttelu ja imetysasennon vaihtaminen auttoikin & tyttö jaksoi imeä, kunnes jatkoi vihdoin nukkumistaan. Olin tyytyväinen, että luotin itseeni enkä turvautunut heti tuttipulloon, sillä se olisi ollut tapauksessani turhaa. Ja kiitos, että hoitaja hyväksyi tämän ja jakoi toimivia vinkkejä imetykseen!

Tässä imetettävä on jo puolivuotias

Ja sittenhän se maito nousi kunnolla...

Tiistaiaamuna huomasin, kuinka paitani ja petivaatteet olivat aivan märkänä. Maito oli noussut ja siitä alkoikin parisen kuukautta kestänyt hupi eli se, että rintani suihkuilivat usein itsekseenkin. Sairaalan vessassa katsoin peilistä rintojani, jotka näyttivät siltä kuin olisin laittanut silikonit. :D Kotiinlähtötarkastuksessa kätilö varoitteli, että kannattaa varoa rintatulehdusta ja suositteli minua pumppaamaan maitoa imetyksen lisäksi. 

Maidonnousun jälkeen imetykset lyhenivät vain 5-10 minuuttiin. Ensiksi olin vähän huolissani siitä, imeekö neiti tarpeeksi, mutta hänen painonsa nousi hienosti, joten huoli oli turha. Kotiuduimme keskiviikkoaamuna, ja tällöin imetys sujui siis jo ongelmitta. Nänninikin olivat täysin ehjät, joten en joutunut kärsimään imetyksen kivuliaisuudesta, mistä olin paljon kauhutarinoita lukenut. 

Ensimmäisinä päivinä pumppailin ylimääräisiä maitoja pakkaseen, sillä rintani olivat usein ihan räjähdyspisteessä. Täysimetin suunnilleen 5,5 kuukautta ja sen jälkeen vielä reilun vuoden osittaisimetystä. Imetyksen aikana taistelin esimerkiksi rintaraivareiden kanssa ja välillä imettäminen onnistui vain makuuasennossa. Välillä neidin kiinnostus oli kaikkialla muualla kuin syömisessä ja maitoa suihkusi ympäriinsä. Välillä oli tietenkin tiheän imun kausia, jolloin tissiä sai olla tarjoamassa melkeinpä joka hetki. Imetys oli pitkään tiheää ja välillä sitä olisi kaivannut kovasti omaa aikaa (mutta pullohan ei neidille kelvannut, vaikka pakastimessa maitoa olisikin ollut...). Muutaman kerran rinnassa oli alkava rintatulehdus, jonka sai onneksi hyvällä tyhjentämisellä ja kaalinlehdillä hoidettua. 

Noin 1,5-vuotiaana imetys loppui. Olin tarkoituksella vähentänyt imetyskertoja ja lopulta tyttö vain jätti yhtäkkiä pyytämättä rintaa illalla, vaikka se oli vielä kuukausi aiemmin ollut selvästi tärkeää. Minulle tuo ajankohta oli hyvä, sillä olin alun perin ajatellut, että en ehkä kovinkaan paljoa yli 1,5-vuotiasta halua imettää. Ei minua häiritse, jos joku toinen haluaa imettää vielä 3-vuotiasta, mutta en itse sitä kuitenkaan halunnut. Vasta sitten, kun lopetin imettämisen kokonaan, hormonitoimintakin palautui kunnolla ennalleen, vaikka menkat olivatkin minulla alkaneet jo silloin, kun tyttö oli n. 1v3kk.

Ajatuksia imetyksen loputtua

Olen todella onnellinen siitä, että tyttömme syntyi terveenä ja pystyin syöttämään häntä alusta alkaen omalla maidollani (ja yli vuoden ikäiseksi). Toivon, että jos esikoistyttömme saa jossain kohtaa sisaruksia, imetys onnistuu myös heidän kohdallaan - ja toivon mukaan myös yhtä helposti. 

Mutta jos ei näin helposti, niin olen toki valmis yrittämään ahkerasti, että sen saisi toimimaan! On niin paljon helpompaa, että maito kulkee aina oikean lämpöisenä mukana. Ja tokihan rintamaito on paras (ja halvin) vaihtoehto, vaikka korvikkeet ovatkin nykypäivänä hyvä vaihtoehto, jos imetys ei ota onnistuakseen. En katso pahalla niitä, jotka lastansa pelkästään pullolla ruokkivat, sillä aina on tilanteita, joissa imetys ei vain onnistu. Ja vaikka onnistuisi, niin onhan se toki jokaisen oma valinta, jos ei vain halua imettää. Mutta itseäni kovasti harmittaisi, jos imetys ei onnistuisi.

Imetys oli yleisesti ottaen ihanaa. <3

Muille vinkiksi: luota itseesi imettäjänä – se on tärkeintä

Minä sain kuulla useita kertoja ihmettelyjä esimerkiksi siitä, että 1) etkö vieläkään ole antanut vauvalle korviketta / riittääkö maitosi ihan oikeasti, kun hän vielä noin usein heräilee öisin; 2) etkö vieläkään ole aloittanut kiinteitä ruokia, vaikka vauva on jo 4 kuukautta; 3) vieläkö sinä imetät, kun lapsi on jo reilusti yli 1-vuotias jne. Huoh. Jos oma luottamukseni olisi ollut heikompi, olisi imetys mennyt varmasti erilaisella tavalla.

(Tämä merkintä vastauksena haasteeseen.)