keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Kaksi viikkoa synnytyksestä

Meidän pieni syyskuun poika on huomenna jo pari viikkoa vanha; hän siis antoi odotuttaa itseään hieman kauemmin kuin isosiskonsa aikoinaan ja syntyi vasta rv:nä 40+4. Onneksi ei sen pidempään mahassa majaillut, sillä syntyessään hän oli 53,5 cm ja 4280 g... Terkkari ennusteli neuvolassa, että tämä vauva olisi esikoista sirompi, mutta hehe väärin siis meni. N nyt syntyi toki viikkoa ennen laskettua ja oli siis silloin 3,7 kg.

Synnytyskertomus

No, synnytys meni nopeasti kuten oli odotettavissakin, mutta ei sentään liian nopeasti (kokonaispituus suunnilleen sama 2,5 tuntia kuin esikoisenkin kohdalla, joskin ponnistusvaihe oli tällä kertaa vain 3 minuuttia :D).

Tällä kertaa synnytys alkoi ihan supistuksilla puoli kuuden aikaan aamulla. Edellisenä iltana minulla oli jotenkin outo olo – ei supistellut tms., mutta oli vain sellainen tunne, että tänä yönä saattaisi tapahtua. Valvoin alkuyön närästyksen takia, mutta vaikka närästys loppui joskus puolenyön jälkeen, uni ei vain tullut. Niinpä olin hereillä, kun vähän ennen puoli kuutta tunsin ensimmäisen supistuksen, joka ei ollut kovinkaan kivulias, mutta ei tuntunut siltikään harjoitussupistukseltakaan. Odotin toista supistusta, mikä tulikin kymmenen minuutin sisällä (ja jonka jälkeen herätin miehen ja käskin hänen soittaa esikoiselle hoitajan).

Sairaalassa olimme puoli seitsemän aikaan ja olin siinä vaiheessa auki 4 senttiä eli siirryimme heti saliin. Supistukset olivat vielä ihan siedettäviä, joten en pyytänyt siinä kohtaa mitään kivunlievitystä. Joskus seitsemän jälkeen supistukset yhtäkkiä pahenivat ja päätin jossain kohtaa ottaa kohdunkaulanpuudutuksen (PCB) – silloin olin jotain 6 cm auki. Kalvot puhkaistiin samassa. Esikoisen synnytyksessä supistukset eivät muistini mukaan olleet lähellekään niin pahoja kuin tällä kertaa (olin silloin kyllä avautumisvaiheen ammeessa, joten olisiko se sitten kipuihin niin paljon auttanut...) ja silloin pyysin kohdunkaulanpuudutteen vasta, kun olin jo lähes kokonaan auki. Puudute ei tuntunut mitään apua tällä kertaa tuovan, mutta yritin vain vakuutella itselleni, että ei tämä enää kauaa kestä. No, eipä kestänytkään, kun vauva syntyi klo 07.53.

Minulle tuli pari pientä repeämää, joita ei tarvinnut edes ommella, joten siltä osin kaikki ok. Sen sijaan vauvalla alku mahan ulkopuolella oli hieman erilainen kuin olisin toivonut.

Kun vauva joutuikin vastasyntyneiden tarkkailuosastolle

Vauva pääsi ihokontaktiin normaalisti heti syntymänsä jälkeen, mutta siinä hänen ollessaan kätilö ja hoitaja alkoivat kuunnella, että vauvan hengitys on jotenkin vaivalloista (semmoista rohisevan narisevaa). Ja hetken kuluttua vain tajusin, kuinka vauvaamme lähdettiin viemään lastenlääkärille. Joku sentään perään huuteli, että ei vauvalla mitään isoa hätää, mutta käydään tarkistuttamassa vaan. Mies meni vauvan mukana ja itsehän vain jouduin sängylle jäämään makoilemaan. Pian kuulen, kun mies palaa takaisin, että vauva on viety infektioepäilyn vuoksi vastasyntyneiden osastolle.

Suihkun ja pienen aamupalan jälkeen (ei siinä nyt mennyt kuin tunti, mutta tuntuihan se ikuisuudelta!) saimme vihdoin luvan siirtyä vauvan seuraksi osastolle. Vauvalla ei tosiaan mitään hätää ollut, mutta hengitystiet oli imetty tyhjäksi limasta ja varatoimenpiteenä hänelle oli heti alettu antaa antibiootteja & hän oli happisaturaation ym. seurannassa. Sain ottaa hänet heti rinnalle imemään ja reipas poikahan hän oli – jaksoi siis hienosti imeä oikealla otteella.

Ensi-imetys ym. ensipäiviltä sairaalassa
(Järkkärillä otetut paremmat kuvat on vielä miehellä muokkauksen alla... :D)

Kolme vuorokautta osastolla yhteensä oltiin – antibiootteja meni vauvalle se aika, mutta loppujen lopuksi diagnoosi oli vain tilapäinen keuhkojen avautumishäiriö. Missään kohtaa ei osastolla hengitysapuja tarvinnut ja kaikki siis oli loppujen lopuksi hyvin. (Ensimmäisenä iltana ja sitä seuraava aamuna tulehdusarvot olivat hieman koholla, mutta siis vain vähän ja nehän voi koholla olla lääkärin mukaan muustakin syystä kuin varsinaisesta infektiosta...)

Minut uloskirjattiin sairaalasta jo synnytyksestä seuraavana päivänä, mutta tietenkin osastolla olin vauvan kanssa koko ajan (onneksi täällä on alle pari vuotta sitten valmistunut tämä uusi osasto, jossa siis omat huoneet kaikilla ja mieskin saatiin huoneeseen ensimmäisenä yönä meidän kanssa nukkumaan, kun esikoinen sukulaisille yökylään meni :) ). Vauva sai verensokereiden turvaamiseksi pari kertaa nenä-mahaletkun kautta lisämaitoa pienet tilkat parina ekana päivänä, mutta sen jälkeen ihan täysimetyksellä on ollut. Antibioottien vuoksi annetaan maitohappobakteeritippoja lisänä (ja ohhoh, huomennahan olisi aika aloittaa D-vitamiinitkin!).

Isosisko on ihana pikkuveljeään kohtaan <3 eikä mustasukkaisuutta oikein ole vielä havaittavissa, joskin hieman normaalia enemmän meitä leikkeihinsä pyytelee jne. Ja viikonloppuna juhlitaankin hänen 4-vuotissynttäreitään.

lauantai 3. syyskuuta 2016

Täysiaikainen

Joopa joo, eipä ole tullut blogia kirjoiteltua, vaikka niin keväällä ajattelinkin. Jos nyt joku on miettinyt, että mitä meille kuuluu, niin kiitos oikein hyvää! Huomenna raskausviikkoja on 37+0 eli laskettuun aikaan on vain kolme viikkoa ja siten vauva ei enää syntyessään olisi ennenaikaisesti syntynyt. 

Niin se raskaus siis on vain loppua kohden pikaisesti edennyt! N syntyi aikoinaan viikkoa ennen laskettua ja minun puolestani tämäkin vauva voisi tehdä samoin. ;) Närästys on kamalaa (Rennieitä kuluu reippaasti ja silti alkuyöt varsinkin vaikeita...), yöllä saa herätä vessaan parin tunnin välein ja vartalotyynystä huolimatta paikat puutuu öisin. Mitään suurempia ongelmia ei onneksi siis kuitenkaan ole ollut. 

Kaikki on valmiina vauvaa varten ja N odottelee jo kärsimättömästi, että saisi päästä halailemaan ja pussailemaan vauvaa muutenkin kuin mahan läpi. <3

Minua ei synnytys jännitä kuin siltä osin, että ehditäänkö varmasti sairaalaan, vaikka matkaa ei pitkästi olekaan. Ensimmäinen synnytys kun kesti vain sen 2,5 tuntia (tämmöisiä pikasynnyttäjiä äitini puolella naiset ovat olleet), joten tällä kertaa voi hyvin olla kunnon syöksysynnytys luvassa. Viimeksi synnytys alkoi sillä, että lapsivettä lorahteli vähän, joten osattiin heti sairaalaan lähteä, mutta jos nyt alkaakin supistuksilla, niin toivottavasti en liian pitkäksi aikaa jää miettimään, että onko nämä nyt varmasti oikeita supistuksia vai harkkamuotoisia... :D

maanantai 23. toukokuuta 2016

Ohho, nyt on jo 23. raskausviikko!

Hups, tämä blogi on unohtunut. Ei sillä, enpä ole täällä halunnut aiemmin julkisesti huudellakaan, että olen toivotusti raskaana ja se on ehkä eniten värittänyt talvea ja kevättä. (Sen lisäksi, että gradu valmistui. \o/)

Odottaessani esikoistani, kirjoitin säännöllisesti odotusblogia, mutta nyt se ei ole tuntunut tarpeelliselta. Joitain juttuja olen itselleni merkinnyt muistiin tässä alkuvuonna, joten voinhan niitä toki tässäkin jakaa.

** Ensimmäiset 14 viikkoa

17.1 (dpo 11 tai 12 eli rv 3+)

Tissikipu on minulla yleinen PMS-oire, mutta jotenkin minusta tuntuu nyt erilaiselta...
Päätän tehdä testin, sillä kaapissa on herkkiä (10mIU) testejä, joilla raskauden voi saada näkymään jo noin kymmenisen päivää ovulaation jälkeen.

Testiin piirtyy haalea viiva. Tiedän kuitenkin, että testausajankohta on hyvin varhainen ja kyse voi olla vaikka kemiallisesta raskaudesta. Mutta meille on mahdollisesti tulossa toinen syksyvauva.

19.1 (rv 4+)

Tänään menkkojen olisi pitänyt alkaa. Mitään sellaisia oireita ei kuitenkaan ole, joten voin kai todeta virallisesti olevani raskaana.

29.1 (rv 6+)

Huono olo. Iltapäivästä iltaan; aamuisin olo on yllättävästi ok. N:ää odottaessa minulla oli pari viikkoa huonoa oloa. Kertaakaan en silloin oksentanut eikä onneksi nytkään ole siihen pisteeseen asti mennyt.

Hajuherkkyys! Tällaista ei ollut N:n aikana. Kaikki hajut/tuoksut ällöttävät. Onneksi meillä muutenkin esim. pyykinpesuaineet ym. ovat hajusteettomia, mutta nyt en esimerkiksi kestä yhtään omaa tai miehen hienhajua.

Lisäksi minulla on kamala nälkä koko ajan.

5.2. (rv 7+)

Pelkoa, sillä vuodan hieman veristä vuotoa, mutta se ei onneksi kestä päivää kauempaa eikä ole kipuja (ehkä vain limakalvoilla oli haavaumia).

Nyt myös väsymys on todella voimakasta. (Mukavaa yrittää saada gradua valmiiksi, kun väsymys on oikeasti ihan mahdotonta....)

Ei mitään erityisiä mielihaluja.

24.2. (rv 9+)

Ensimmäinen neuvola. Olen jo päättänyt, että ei mennä yksityiselle varhaisultraan, joten toivomme vain parasta.

Aiemmin mainitut oireet (väsymys, hajuherkkyys, nälkä, huono olo) ovat jatkuneet edelleen.

4.3. (rv 10+)

Ensimmäinen neuvolalääkäri. Sydänääniä ei saada kuulumaan, mutta kohtuni on voimakkaasti taaksepäin kallistunut ja onhan se näillä viikoilla muutenkin hyvin epävarmaa, vaikka hoikka olenkin. Yritän siis olla stressaamatta, koska kohtu on kuulemma kuitenkin kasvanut normaalisti.

Veriseulat on myös otettu. Ultra-aikaa odotellen... Pelkään keskeytynyttä keskenmenoa, vakavaa kehityshäiriötä ja myös sitä, että jos mahassani olisikin kaksoset. 

23.3 (rv 13+)

Vihdoin kauan odotettu np-ultra! Kaikki hyvin ja sikiö vastaa kokoaan eli laskettu aika pysyy syyskuun loppupuolella.

Alkuraskauden oireet alkavat olla takanapäin – ei enää huonoa oloa (kertaakaan en onneksi joutunut oksentamaan!), ei niin suurta väsymystä & nälkäkin alkaa olla normaalimpaa. Hajuherkkyys on vielä tallella, mutta sekin ehkä helpottamaan päin.


** Raskausviikot 14–23

huhti-toukokuu

Arvuuttelemme sukupuolta. Itse veikkaan poikaa, koska alkuraskauden oireet olivat paljon voimakkaammat kuin aikoinaan N:ää odottaessa. Mies veikkaa, että saamme tytön.

Hajuherkkyyskin on onneksi loppunut.

18. raskausviikolla tunnen ensimmäisiä liikkeitä (hipaisuja), mutta selvemmin vasta parin viikon päästä. N:ää odottaessa istukka oli etuseinämässä ja tunsin liikkeet vasta joskus 22. rv:llä.

16.5 (rv 21+)

Rakenneultra. Kaikki näyttäisi olevan hyvin ja vauva myös esittelee mielellään jalkoväliään, jonka perusteella voi lähes varmasti hänet pojaksi tunnistaa. Istukka oli muuten tälläkin kertaa etuseinämässä, mutta turvallisella alueella siis kuitenkin.

<3


Potkut näkyvät jo vatsan päällekin.

Ja voihan hemmetti – häpyluun liitoskivut (oletan?) tulevat jo nyt vaivoikseni. Tavallinen kävely onnistuu ilman kipuja, mutta pienen juoksulenkin jälkeen kärsin kauheista liitoskivuista muutaman päivän... Ei siis enää yhtään juoksemista tässä raskaudessa.

N:ää odottaessa minulla oli samanlaista viimeisen kolmanneksen. Ihan viimeisillä viikoilla käveleminen oli tuskaa, kun alapäässä tuntui niin ikävältä. Esimerkiksi selkäkipuja minulla ei kuitenkaan ollut silloin lainkaan eikä ole nytkään ollut. Sen sijaan häntäluuni on tässä raskaudessa kipuillut, jos makaan selälläni pidempäänkin kuin vain minuutin. o_O

23.5 (rv 22+)

Ensimmäiset pisarat esimaitoa bongattu. Näihin aikoihin se tapahtui N:ääkin odottaessa.

Päätän elvyttää tämän blogin kertomalla raskaudestani. Ehkä voisin jotain muitakin merkintöjä jaksaa taas kirjoitella, koska nyt siihen olisi taas aikaa ja jaksamista.

Mitäs teille?